Huudon täyttämän ilman lopulta terä halkoo ainaista hiljaisuutta jälleen turhaan vannoo
Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu eron loppuun pimeän ja valon
Syliin tihenevän pimeyden laskee rakkaansa veren huomaan roudan lujan vaan ei silti koskaan voisi lähteä
Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu ristiriitaan murheen ja vihan
Vasten kovaa maata itkee hetken kuolon siemen kunnes varjoon viimein kulkee muttei koskaan voisi lähteä
Minne paeta edes voisi aina vain pelko tien tunsi ja kaikki, mikä eteenpäin ajaa yhä syvempään mielen valaa
Iäisyyden ajatus lipuu Läpi ilon, läpi surun Hallan huurtamien, elon piiskaamien silmien liekki hiipuu
Joen virtaan, ikuiseen iltaan kaikki lopulta vajoaa Vellovaan pintaan, surun rauhaan katoaaTeksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.
