Illan valjetessa valvoin aikaa ja sen alaisuutta Ihmisyyden ihanteita, ajatuksia, aatteita Vuorokauden, viikon, vuoden yhä seisoin suojassani Turhamaisuuttansa tutkin laeistansa loitonneena
Tuhkasta ja tyhjyydestä ihmisyyden näin nousevan Raihnaisena rauniona ajan hampaissa horjuen Kärsien, kuolemaa tehden vastasyntynyt vapisi Kylmenneessä kehdossansa haudankaipuuta huokuen
Synnyinseimellensä syljin, seipään survoin sydämeensä Arvoinen ei elämänsä koskaan ollut kuvottava Elon riistin elämästä, roudan haltuun sen hautasin Saapuvan yön syleilyssä muistomerkkinsä mureni
Kauan olen odottanut koleassa kodossani Haudan kylmyyteen hyljätyn unohduksiin uupumista Muistonsa menehtymistä, rikkaruohoja vuoteellaan
Uuden ajan aloittaja, valon voittanut valtias Ruosteen omat rauhan aurat tulit miekoiksi takomaan Sarvipäinen sodan paimen, kristityn kuolon kylväjä Heikon, raihnaisenkin rodun poltettuun maahan polkemaan
Paholaisen kasvonpiirteet ikuistettu isiemme Muistissa ja maaperässä kaiverrettuna kallioon Silmissämme yhä siintää kasvoillamme kuvastuen Sotakutsu kunniassa Saatanan nimeen surmaamaan
Kauan olen odottanut siemeniä surman työni Yllä kolean kirkkomaan painostava pimeys kasvaa
Tiedä, joka auraan tarttuu, miekkaan tuo mies on kaatuva!
Ihmisyyden irvikuvan, nyyhkivän nykyihmisen Kahleista olen karannut, etääntynyt elämästään Kauas kirkkaudesta kuljen näillä pimeillä poluilla Siemenistä surman työni itää ikuinen kunnia
Kauan olen odottanut koleassa kodossani Tekojeni temppelissä kristityn kansan kuolemaa Painostava pimeys kasvaa Paholaisen poikain yllä Raivossansa roihuamaan, julmuuden tekoon johtamaan
Ikuisuuden aattoiltaan asti kuljen kirkkokansan Kaatuneiden koristamaa polunvartta pimeydessä Kauhun kyyneleitä vuotaa seivästetty seimen lapsi Lopun ajan loistaessa liekeissä kirkon kaatuvanTeksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.
