Ihmiskunta etsii pelastusta, väistämättömältä lopulta, ei näe muuta keinoa kuin lähteä.
Ihmiskunta katsoo avaruuteen ja löytää planeetan, jossa voisi olla elämää. Rikkauksilla ostetaan lippu uuteen elämään, toiset jätetään. Avaruusalukset varustellaan ja ihmisillä täytetään. Ensimmäiset perille päästyään löytää luvatun maan.
Kunnes tajutaan, uusi planeetta suuri hautakivi on. Esi-isät lensivät jo avaruuteen vain kuollakseen, tämä kaikki on uusintaa.
Heikko mieli peloissaan, muistaa taas jumalan. Polvillaan katsoo taivasta, anoo armoa ja luulee että Hän pelastaa. Ei tähdet voi tippua, kukat kukkimasta, linnut lentämästä, aurinko taivaalta. Ja näin kävi. Yö ennennäkemätön.
Ihminen aikansa lapsi, Luomakunnan kuningas luo nahkansa uudelleen. Kaivoi esiin kätketyn luonteen, hautasi heikkoudet, hylkäsi kirjoitetun lain, tekee kaikkensa vain selviytyäkseen. Epätoivo ottaa sijaa mielestä vahvimpienkin, pelko myrkyttää mielen heikoimpien. Paluu luonnon lakien, ja äärimmäisen pelon.
Katse kääntyy viholliseen, kanssa ihmiseen, vaaroista pahimpaan vääräuskoiseen. Ajatukset erilaiset, uskomus johonkin toiseen, antaa luvan tappaa, kuka muka voi tämän allekirjoittaa.
Uskonto, vanha vihollinen, ensimmäisen kiven heittää ja suurimman sodan aloittaa.
Uskonsota, maailmansota. Pommeja. Pommeja taivaan täydeltä.
Pommeja, pommeja kuin vesisadetta.
Kaivautukaa. Hautautukaa. Piiloutukaa.

---

Teksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.