Yksinäisyyden varjo synkentää mieltäni, täyttää maailmani.
Yö, joka ottaa vallan, hallitsee värejä vain hetken.
Kun aurinko taas palaa, levittää kätensä ja valoaan jakaa. Maalaa taivaanrannan kangasta, jakaa elämän lähdettä.
Yksin istun ääressä nuotion, alla kuun ja tähtien. Yksin puhun, tarinoita kerron ja vain taivas on kuulemassa. Toivoa antavat silmäniskut tähtien.
Tervehdys täysikuun.
Rätinä taivaantulien.
Muisto maasta valkoisesta.
Nuotiota kohennan, kallioihin, tarinani kirjoitan, piirrän. Toivotaan että seuraavat näkevät, ja eivät virheitämme toista. Aika lihan vie mukanaan, sana tallennettu ikuisesti voi elää.
Elämäni nyt vain tarina toiselle.
Mitä ihmiskunta joutui taas kokemaan, kun sama tarina taas toistetaan. Eikä ketään näkemässä loppua tai alkua. Ehkä tarinani nyt auttaa uudelleen kirjoittamasta historiaa.
Polku, synkkä, kärsimyksen ja ankeuden, johtaa kohti tietä aurinkoista, jota kulkemalla määrätietoinen hakemansa löytää. Aika ystävänäni haavat parantaa, tekee ruven ja arven, sen jälkeen voi uutta rakentaa. Vielä tulee aika palata, aloittaa alusta.
Matkani pää siellä missä valkoinen maa.
Maailma.
Koti.

---

Teksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.