Avaruudessa kelluu mies yksinäinen, maailma nimeltään, keskellä äärettömyyden merta hän odottaa. Vihdoin kohtaa naisen, luontoäidin nimeltään, ja tästä kaikki sai alkunsa, kivi elämän. Antoi palan itsestään, kuu sai syntymän, nyt he yhdessä tanssivat suuren jättiläisen valossa. Maailmanpuusta hedelmä, meren kohtuun tippuu. Alkaa tanssi elämän, koko maailman kattava.
Askel askeleelta, pyörähdys pyörähdykseltä, parin vaihdoksilta, tanssi merenkuohuissa, jokien uomissa, aika rytmin lyöjänä, hioutuu kivestä timantti, timantti ainutlaatuinen, keihäänkärjeksi ihminen, luonnon valtiaaksi.
Voimalla ja viisaudella hallitsi ja valloitti, rakensi linnat, temppelit, tarinoilla hallitsi, uskomaan pakotti, otti mitä tarvitsi, omiaan alisti. Pedoista viheliäisin, silmittömällä ahneudella kaiken halusi. Harmaaksi muutti kaiken mihin astui. Metropolit rakensivat, hallitsemattomasti lisääntyi, liikakäytti maan.
Vuoret valtavat, heräävät uniltaan. Sylkevät tulta ja savua. Luonnonvoimat maailman, hirmumyrskyt raivoisat, auringon paahde polttava.
Ihminen kuin pieni tuholainen, nousi huipulle ravintoketjun. Kruunuksi evoluution, ja siitä kadonneeksi ihmeeksi. Ja valtaistuin tyhjäksi jää.

---

Teksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.