Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken Päivänsäde viimeinen. Hämärä jo metsään hiipi; Päivänsäde kultasiipi aikoi juuri lentää eestä sen, Kun Menninkäisen pienen näki vastaan tulevan; se juuri oli noussut luolastaan. Kas: Menninkäinen ennen päivän laskua ei voi milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa. Menninkäinen rinnassansa tunsi kuumaa leiskuntaa. Sanoi: "Poltat silmiäni, mutten ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa, vaikka loisteesi mut sokeaksi saa; on pimeässä helppoo vaeltaa. Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien, ja sinut armaakseni vien."
Säde vastas: "Peikko kulta, pimeys vie hengen multa, enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä, ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa!" Jo niin lähti kaunis Päivänsäde, mutta vieläkin, kun Menninkäinen yksin tallustaa, hän miettii: "Miksi toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa?"Teksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.
