Maalaa säteet viimeiset, auringon, varjoni hiekkaan. Tunnen tuulen vireen, vievän lämpöni, tuoden tyhjyyden. Alla näiden tähtien ikiaikaisten, tähän päättyy tää, matkani tämän fyysisen kokonaisuuden.
Virtaa energiaa, ulospäin ruumistain, kohti korkeuksia nousee, hämärtyy rajat realismien. Aallokossa seilaan, välillä kahden eri todellisuuden, en ole enää osa tätä maailmaa. Luisun kuiluun pohjattomaan, katoan tyhjyyteen, otan askeleen polulle kaikkeuden, mykistävään kehtoon pimeyden nyt leijailen.
Eriytyy tietoisuus, maanpäällisestä muodosta. Kumoaa gravitaation, näkee kaiken ilman aisteja. Olen irtauttanut rattaani, koneista biologisista, vapaa viimein kulkemaan, ilman depressiomaisen syvää tuskaa.
Jää elämä taakseni, aukeaa mysteerit viimein, kuoleman, takaa kosmisen sillan. Löydä tie jota kuljin, äänet sen ketä kuuntelin, alla täydenkuun, yön varjoja seurasin.
Kanna ruumiini vaikka suon syleilyyn, tuhkaa tuuliin tämän maan, tai jätä aukinaiseen hautaan, ei väliä muulla kuin että saan, jäädä lepoon siunaamattomaan, kotimaani multaan maatumaan.Teksty umieszczone na naszej stronie są własnością wytwórni, wykonawców, osób mających do nich prawa.
